Työtarjous

Herätys

Yleensä pidän puhelimen äänettömällä, kun olen nukkumassa yövuoron jälkeen. Nyt olin unohtanut äänet puhelimeen ja heräsin siihen, kun minulle soitetaan ja kerrotaan, että haluaisivat haastatella minua kesätyöpaikkaan. Hiukan hämmentyneenä sovin työhaastattelun ja jatkan unia tai ainakin yritän. 

Päässä pyörii miljoona ajatusta. Mietin millaisiin paikkoihin olen lähettänyt työhakemuksia, niitä on monia. En muistanut, että olin edes hakenut tähän yritykseen kesätöihin mistä minulle soitettiin mutta kuulosti niin mielenkiintoiselta, että olen ilmeisesti hakenut. Etsin heti netistä tietoa yrityksestä, kirjoitan muutaman kysymyksen ylös, jotka voin esittää sitten työhaastattelussa.

Työpaikka sijaitsee toisella paikkakunnalla tunnin ajomatkan, tämä tarkoittaisi kyllä loppua jokaiselle nykyiselle työsuhteelle mikäli paikan saisin. Aikamoinen päätös on tehtävä, keikkatyöt uskallan lopettaa mutta nykyisen vakituisen työn suhteen pitää miettiä tarkoin miten homman hoitaa.

Toki pitää hoitaa ensimmäisenä se työhaastattelu ja sen jälkeen järjestää asioita tai jatkaa vanhaan malliin. Voisin pyytää alkuun palkatonta vapaata ja pitää kesäloman ja katsoa poikiiko kesätyö jatkoa, jonka jälkeen voisin tehdä ratkaisun vakituisen työsuhteen osalta.

Jännittävää olen niin innoissani pelkästä haastattelusta ja mahdollisuudesta työskennellä toisella paikkakunnalla, että melkein jo ajatukset mahdollisesta muutosta alkaa hiipiä mieleen. Jäitä hattuun eka hoidetaan huomenna työhaastattelu ja katsotaan sitten tarkemmin, kun ollaan viisaampia.

Työhaastattelu

Huomenta. Aamu alkaa kupillisella kahvia ja Teamsin kautta työhaastattelulla. Jännittävää. 

Työtehtävät ovat mielenkiintoisia ja palkkaus on hyvä, saan lähes yhtä paljon palkkaa tästä yhdestä työstä kuin sain kolmesta yhteensä. Työmatka pidentyy mutta toisaalta aikaa jää muuten paljon enemmän. Puolituntia saadaan hujahtamaan aika nopeasti ja minulle luvataan työpaikka mikäli pystyn aloittamaan aika nopealla aikataululla, kahden viikon päästä. 

Keikkatöiden osalta saan hommat sovittua erittäin helposti ja on mukava kuulla, että on hoitanut työnsä niin, että vähän harmittaa, kun pitää etsiä uusi työntekijä minun tilalle. Myös vakituisesta työpaikasta saan sovittua palkattoman vapaan ja kesälomat ilman erillistä selvitystä tai ongelmaa.

Soitin, että homma on hoidossa voin aloittaa kahden viikon päästä. Työpaikka on minun. 

Oli kyllä puhetta myös, että mahdollisuuksia jatkoon kesätöiden jälkeen löytyy. Ihan vielä en kuitenkaan lähde muuttamaan, vaikka etuovessa ja vuokraovessa selvitän asuntojen hintatasoa.